Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Friday, February 28, 2014

Perjantai on karkkipäivä

El Corte Inglesin karkkikauppa oomuombo toi viikonloppufiiliksen. Geisha, Käck, Dumle, Daim, Fazerin suklaat... Que deliciosos! Mukavaa viikonloppua!


Labels:

Wednesday, February 26, 2014

Aarre menneisyydestä

Suuri kiitos ja syvä kumarrus äidilleni eli Posimummille, joka ei heitä IKINÄ mitään pois, vaan säilyttää aivan kaiken vastaisen varalle!

Posti toi tänään aarteen 80-luvulta: vanhat postimerkkini. Isosisko on innostunut postimerkkeilystä, nörttiys lienee siis periytyvää. Isänsäkin on kuulemma keräillyt postimerkkejä, ehkäpä nekin kulkeutuvat joskus tänne Espanjan maalle.


"Lapsikullat, silloin kun äiti oli vielä pieni hyvin hyvin kauan sitten, oli olemassa maa nimeltä Tsekkoslovakia..."


"Ja uskokaa tai älkää, Saksoja oli kaksi. Lisäksi äidin postimerkkikirjan mukaan Koreoita oli yksi, mutta Kyproksia kaksi, tosin historian kirjat lienevät eri mieltä tästä. Älkää lapsikullat turhaan etsikö kirjasta Eestiä, Latviaa tai Liettuaa, katsokaa niiden tilalta vaikka Jugoslavian merkkejä. Sellainenkin maa oli olemassa."


"Ei ollut euroja, vaan markkoja ja pennejä. Presidenttinä oli Mauno, mutta hän ei ole tuo kaljupää."


"Ei ollut Venäjääkään, vaan Neuvostoliitto. Siellä oli kosmonautteja, Ladoja ja tuliaiseksi sieltä saattoi saada pahaa suklaata ja maatuskanukkeja."


Lähetti mummi meille herkkujakin, jaksetaan nyt postimerkkeillä koko ilta!

Labels: ,

Monday, February 24, 2014

Nosto: Luminen Central Park

Nosto täydennettynä ja päivitettynä helmikuulta 2013. Sain tänään vihdoin luettua New York -romaanin. 1020 sivua tarinaa, eikä tehnyt edes tiukkaa. Vieläkin pyörii mielessä wampum-vyön kohtalo...


------
Sunnuntaina 10. helmikuuta oli New Yorkissa lumista ja aurinkoista. Aamukirkon jälkeen (olimme pakanat vain kuuntelemassa gospelia Harlemissa) suuntasimme Central Parkiin ulkoilemaan, monen muun kanssa. Lumimyrsky Nemo oli saanut kaupungin valkoiseksi ja puhtaaksi, pieni pakkanen pureskeli.



Moni nurkka puistossa näytti tutulta elokuvista ja televisiosta. Sama tosin koski koko New Yorkia: tämän tästä tuntui, että tämä paikka on jotenkin tuttu. Hassu fiilis.



Ihmiset olivat kaivaneet sukset esille, kukahan viitsii niitä jemmailla varastossa vuoden ympäri?



Oravat olivat kesyjä ja uteliaita. 



Toivottavasti pääsen pian uudestaan tänne, mielellään kesäaikaan. Tämä vuosi alkaa olla jo niin täyteen buukattu, ettei ehdi, mutta ehkäpä vuonna 2015...



Labels: ,

Sunday, February 23, 2014

Sunnuntai, domingo, diumenge

Aurinkoinen sunnuntai, varsinainen Sunday!


Samppa valloitti tänä viikonloppuna Pyreneiden korkeimman huipun Aneton, ja nyt odotellaan iskää kotiin. Pojat skinnasivat huipulle, 3 400 metriin, ja toivottavasti saan julkaista jotain kuvia reissusta, ehkäpä pieni reissurapokin saattaa irrota.

Me tytöt olemme selvinneet vatsataudista, joka yllätti torstain ja perjantain välisenä yönä. Eilen Isosisko oli Furby-bileissä, johon oli kutsuttu kaikki luokan lapset, jotka omistavat tämän karvaisen kaverin. Aika iso hitti Furby tuntuu olevan, kokoontumisajoissa oli ainakin kymmenen karvapalleroa. Siellä oli ollut ohjelmassa diskoa, Furbyjen häitä ja mässäilyä. Bileiden jälkeen tuli bestis meille yökylään ja kivaa oli, vaikka joko vatsatauti tai liiallinen herkuttelu saikin tytön yöllä yökkäilemään.

Keli on ollut koko viikonlopun todella upea, ja kävimme juuri kävelyllä rantsussa. Kevään kunniaksi haimme mäkkäristä McFlurrytkin, voi mikä spesiaalipäivä. Yksin ei tarvinut rannalla olla tälläkään kertaa!







Labels: ,

Friday, February 21, 2014

Kävelyllä Ravalissa

Eräänä iltapäivänä tällä viikolla kuljeskelin ympäri Ravalia. Harvemmin tulee siellä käytyä, minulla on hieman ristiriitaiset tunteet tätä kaupunginosaa kohtaan. Toisaalta Ravalissa on kiinnostavia putiikkeja, hyviä ruokapaikkoja, mukavia pikkukujia sekä tietystä MACBA, Barcelonan nykytaiteen museo, mutta toisaalta siellä on tietyillä alueilla myös todella paljon taskuvarkaita ja kaikenlaisia hiippareita. Minulla on ystäviä, jotka asuvat Ravalissa ja tykkäävät siitä kovasti, mutta itse en kyllä tänne haluaisi asumaan.





Istahdin pienen hetken puistossa nimeltä Jardins de Rubió i Lluch. Täälläkin oli tällä kertaa hämärää porukkaa hengailemassa, ja roskapönttöjen vierellä näkyi hylättyjä tyhjiä lompakkoja ja olipa siellä yksi läppärilaukkukin, jossa näytti olevan jäljellä enää siististi silitetty kauluspaita. Kun tulette Barcelonaan, pitäkää tavaroistanne huolta!


Oli aurinkoinen, jopa keväinen päivä. Valoa kohti!

Labels: ,

Thursday, February 20, 2014

Lempikirjakauppani

Ehdoton suosikkikirjakauppani Barcelonassa, tai oikeastaan missä vaan, on Gran Vialla sijaitseva Altair. Kauppa on yksi Euroopan suurimmista matkailuun erikoistuneista myymälöistä, 1000 neliömetriä silkkaa matkakuumeen aiheuttajaa.


Altair on perustettu Barcelonassa 1979 ja nykyään myös Madridissa on myymälä. Myynnissä on paitsi kirjoja myös karttoja ja kaikenlaista muuta matkusteluun liittyvää kamaa. Tietysti suurin osa kirjoista on espanjaksi tai katalaaniksi, mutta löytyy sieltä varsinkin matkaoppaita englanniksikin.




Ja mitäpä sieltä lähti tällä kertaa mukaan? Vuoden lomareissuja ei ole vieläkään buukattu täyteen, joten suunnitelmat elävät. Tällä hetkellä vahvana ehdokkaana loppuvuoden pidemmälle reissulle on Patagonia, ja hintavertailut, karttojen pläräilyt ja vinkkien etsimiset ovat käynnissä. Siperian juna piti valitettavasti tältä vuodelta unohtaa, byrokratia viisumien ja passien uusimisien kanssa osoittautui liian hankalaksi täältä käsin. Samoin Japanin kesähelteet hylättiin, parempi ajankohta on matkustaa sinne melkeinpä koska tahansa muulloin kuin elokuussa. Ajatus olisikin nyt kesällä tehdä lyhyempi reissu Euroopassa ja sitten vuodenvaihteeksi lähteä jonnekin vähän jännempään paikkaan. Vaihtoehtoja on paljon ja päätöksiä pitää alkaa pian tehdä, sillä pomot haluavat tietää kesälomien ajankohdat ajoissa. Maaliskuun aikana lyödään matkat lukkoon!

Labels: ,

Tuesday, February 18, 2014

Nosto: Keskiaikajuhlat

Nosto maaliskuulta 2013. Seuraavat keskiaikajuhlat ovat 19. - 20.4., silloin toivottavasti nautitaan jo lämpimistä kevätilmoista.

---

Edellisen kerran kävimme keskiaikajuhlilla kolme vuotta sitten, ellei lasketa mukaan toissavuotisia Halloween-juhlia. Tänään oli kohteena siis jälleen Hostalric ja sen perinteiset keskiaikajuhlat.



Päivä alkoi pilvisenä, mutta kirkastui, ja nyt on lähes pilvetön päivä ainakin täällä Barcelonassa.


Markkinoilla oli paljon tarjontaa, meillä oli kuitenki omat piknik-eväät mukana.


Ohjelmaa ja esityksiä oli paljon


Mm. rummuttelua ja tanssia


Ihmiset olivat panostaneet asuihin


Jousiammuntaa


Osa asuista oli todella hyvin tehtyjä, ei mitään naamiaiskauppakamaa


Osuimme paikalle turnajaisiin!


Yksi ritareista. Selostus oli tietysti katalaaniksi, joten vähän meni ohi, ketä nämä tyypit olivat


Hevoset vähän säikkyivät meteliä


Yksi monista haukoista


Ehkä meillä ei todellakaan ole itsesuojeluvaistoa: isosisko sai oikean ritsan ja pikkusisko miekan. Seuraavaa riitaa odotellessa...


Lapset eivät päässeet tällä kertaa ratsastamaan, mutta silittelemään ja ruokkimaan hevosia kyllä


Kaupungissa ei kevään tuloa huomaa, mutta heti kaupungin ulkopuolella on jo näin ihanaa


Magnoliat kukkii


Ja hameella tarkenee.

Labels: ,