Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Wednesday, April 30, 2014

Saksalaista grillailua, jawohl!

Hauskaa vappua!! Täällä vietetään kevätjuhlaa rauhallisesti, muutama ilmapallo on puhallettu ja vanhaa ylioppilaslakkia soviteltu. Huomenna ehkä on luvassa vappumaista piknikkiä, mutta mitään perinteisiä vappuherkkujakaan meillä ei ole.


Viime viikonloppuna pääsin kuitenkin grillailemaan ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Meillä oli saksalainen teema (vastahan meillä oli unkarilainen lounas ja ennen sitä italialainen. Seuraava on sitten kreikkalainen toukokuun lopulla, juhuu). Menussa oli siis paljon makkaraa ja perunasalaattia, mutta ei sentään pelkästään.



Minä tein ja vein kurkkusalaattia, joka oli niin hyvää, että teen sitä huomiselle piknikillekin. Oli helppo tehdä: kurkkua, sipulia, etikkaa, suolaa, sokeria ja tilliä, that's it. Hyvin upposi nälkäisiin ihmisiin.


Erittäin mielenkiintoista tämä kuvien julkaisu ja rajaaminen, kun en halua näyttää kasvoja kysymättä lupaa. Mutta kuten näette, oli lämmin ilta ja muut olivat tälläytyneet ja lähtivät vielä rimpsalle illemmalla. Minulla oli ohjelmaa sunnuntaiaamuksi, joten otin Bromptonini ja pyöräilin ajoissa kotiin perheen luo nukkumaan. 


Apfelstrudel...


...ja juustokakku. Jälkimmäinen oli gluteeniton ja minä annoin ääneni sille. Meillä on siis aina kilpailu, että kuka tuo parhaan annoksen. Tällä kertaa jaettu ykkössija meni ylläripylläri saksalaisille, mutta minä olin kurkkusalaatillani kolmas. Pronssia!


Ruokaa oli siis paljon, liikaa kuten aina. Mutta oli meitä syöjiäkin, reilut parikymmentä ihmistä hengasi kaverin kattoterassilla. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, danke schön!

Labels:

Sunday, April 27, 2014

Tämän piti olla 101. postaus, mutta laskin väärin...


Niinpä, postauksia on kyllä takana jo sata, mutta osa niistä on drafteja. Hupsis. Vielä siis ainakin hetken hengaan täällä blogien ihmeellisessä maailmasssa, enkä pelkästään lukijana.

Monenlaista tässä onkin tulossa, joten ei ainakaan aiheet ole vähissä. Tänä viikonloppuna oli ohjelmassa saksalaista piknikkiä, lintutarhaa ja pienimuotoista patikointia. Ensi viikolla on vappu  ja ystävän syntymäpäivät. Sitten sitä seuraavana viikonloppuna onkin perinteinen mökkiviikonloppu Pyreneillä. Sitten Lontoo ja sitä seuraavana puolet perheestä menee Dusseldorfiin. On siis hulinaa tiedossa.


Koska ehdin ladata keväisiä kuvia tältä päivältä ennen kuin tajusin, ettei tämä olekaan nyt pohdinnan paikka niin antaa mennä: tänään oli siis aurinkoinen kaunis päivä (auton mittarissa 26 astetta!) ja me vietimme sen raittiissa ilmassa ihastellen lintuja. Siitä lisää seuraavalla kerralla, nyt kukkasia...





Labels: , ,

Friday, April 25, 2014

Minun arkeni 5/5, perjantai

Viimeistä viedään! Tällä viikolla on ollut aamuisin vastoinkäymisiä: tänään kesken hiustenkuivauksen kuului poks ja fööni alkoi kärytä. Jouduin siis lähtemään töihin hiukset märkinä ja viikonlopun ohjelmassa on hiustenkuivaajan hankinta, pöh.


Koululla oli tänään juhlapäivä eivätkä lapset tarvineet reppuja. Tuntui kuulemma ihan oudolta mennä kouluun ilman reppua, takkia ja mitään.


Käymme joka päivä työporukan kanssa kahvilla, niin tänäänkin. Se onkin ainoa taukoni työpäivän aikana.


Töiden jälkeen minulla oli ihan kamala nälkä ja lankesin mäkkäriin. Yleensä menen kotiin syömään, mutta tänään oli koululla ne 75-vuotisjuhlat ja tiesin, että siellä menee myöhempään. Gluteeniton Big Mac on aika höttöä, mutta nälkä ainakin lähti. Ei tarvitse taas vähään aikaan käydä. Menin sitten koululle ja tunnin ajan minä olin oppilas ja Pikkusisko opettajani. Luonnontietoa opeteltiin. Juhlan ohjelmassa oli myös puheita ja muisteloita.


Ja napostelua ja seurustelua!


Sellainen oli tämä arkinen viikko, se loppuikin mukavasti cavan kilistelyyn. Kippis myös sadannelle postaukselle! Ajatuksena oli että sadannen postauksen yhteydessä pohdiskelisin, että onko tässä bloggailussa mitään järkeä ja että pistänkö pillit pussiin, mutta mietinpä sitä sitten 101. postauksen yhteydessä, haha!

Labels:

Thursday, April 24, 2014

Minun arkeni 4/5, torstai

Neljäs päivä haastetta, onneksi loppuu pian...


Aamu meni rutiinilla. Nukuin huonosti, kun mietin koko yön työjuttuja, ja aamulla olin pahalla päällä. Aamupalalla luin Raisa Porrasmaan kirjaa Japani pintaa syvemmältä, ja leipänä oli sitä parempaa gluteenitonta Al Camposta. Meillä on by the way kaupungin parhaimmat aamukahvit!

Työpäivä meni nopeasti, istuin tietokoneella ja neukkarissa. Minun oli tarkoitus tavata yhtä kaveria töiden jälkeen, mutta häneltä pöllittiin aamulla laukku! Harmittaa kovasti, sinne meni kaikki kotiavaimista ja kännyköistä lähtien. Tapaus sopii itse asiassa hyvin tähän arkihaasteeseen, sillä taskuvarkaat ovat todella arkinen juttu täällä. Yksi harvoista huonoista puolista Barcelonassa asumisessa on juurikin nuo varkaat, tosin monestihan niissä on kyse myös omasta huolimattomuudesta, osittain ehkä nytkin. Ikäviä juttuja nuo varkaudet joka tapauksessa.


Kun tulin töistä kotiin, olin aivan nälkäkuoleman partaalla ja söin vihoviimeiset pääsiäismunat.


Ruokaa laittaessa (peruna-purjokeittoa ja pekonia) katsoin Hyvät ja huonot uutiset ja harmittelin, kun se harmaatukkainen tyyppi ei ollut tässä jaksossa. Se on mun suosikki.


Tavallisesti minä haen lapset torstaisin koulusta, mutta tänään Isosiskolla oli yörautojen fiksaus eli hammaslääkärireissu ja isänsä on huolehtinut aina siitä. Ennen lastenhakua Samppa kävi ostamassa kauan mietityn ja paljon pohditun Bromptonin taittopyörän. Se on niin hieno, I'm in loooove. Kävin koeajolla ja hyvin pelaa.

Muutenkin on päivitetty pyörätilannetta, sillä myimme Pikkusiskon pikkuisen pyörän, jolloin hän sai Isosiskolle pieneksi jääneen pyörän. Isosisko puolestaan on nyt virallisesti rakastamansa Jopon omistaja, Brompton on mun ja Sampalla on oma pyöränsä. Pienet tilat ja varaston puute pakottaa tekemään luovia ratkaisuja: nyt meillä on aika täydellinen ja toimiva pyöräsetti.

Nyt vielä ennen nukkumaan menoa pitäisi järjestellä kämppä ja vetää lakanat, huomenna on perjantai eli siivoojapäivä.  

Labels:

Wednesday, April 23, 2014

Minun arkeni 3/5, keskiviikko


Perusaamu: seitsemältä ylös ja kahdeksalta ulos. Ulkona paistoi aurinko eikä metrossa ollut ihan kamala tungos. Hyvä startti päivälle. 


Tänään vietetään Sant Jordia, kirjan ja ruusun päivää. Kaupunki oli täynnä kirjoja, ruusuja ja iltapäivällä myös ihmisiä.Yritin ostaa töiden jälkeen armaalleni kirjan, kuten tapana on, mutta ihmisiä oli standien edessä niin paljon, että jätin väliin. En oletakaan saavani ruusua, joten sikäli ei haittaa, vaikka kirja jäi ostamatta, haha.



Töissä oli tavallinen päivä. Kävin juttelemassa henkilöstöpomon kanssa työtehtävistäni, sillä projektini on loppusuoralla ja kesä näyttää kovin hiljaiselta. Ehkä olen kesällä hieman pidempään vapaalla, täytyy tehdä pieniä laskelmia ja funtsia. Minulla on näin hieno tee/vesimuki töissä, Osuuspankin lahjoittama Hippo-muki!

Töiden jälkeen, ennen lasten hakua, kävin pikaisesti vaatekaupoilla. Jotain pientä löytyi lämpenevien päivien varalle ja muutama juttu jäi vielä harkintaan.


Lapsilla oli käynyt koulussa lastenlehden toimittajia esittelemässä ammattia ja nyt meillä sitten kärtetään tilaamaan nuo lehdet. Vanhempien vakiovastaus: katsotaan, mietitään... Koululaiset olivat käyneet myös katsomassa kukka- ja kirjastandeja ja saaneet valtavasti krääsää, ilmapalloja, tikkareita, pinssejä, kirjanmerkkejä, you name it. Suurin osa näytti liittyvän Katalonian itsenäisyyteen ja tuleviin vaaleihin.


Ruoaksi pyöräytin pitsaa. Tein kaksi, jotta riittäisi herrallekin, joka meni suoraan töistä pyöräilemään maastoon, mutta lapset olivat niin nälkäisiä ja pitsanhimoisia, että iskä jäi nyt ilman. Puurokin on hyvää.


Meidän viherkasvimme kukkii! En tiedä tämän kukan nimeä, vaikka meillä on aina ollut tämmöinen. Ihana kukkanen, hellin sitä kuin pientä vauvaa!

Labels:

Tuesday, April 22, 2014

Minun arkeni 2/5, tiistai

Nyt sitä ihan oikeaa arkea...


Kello herätti seitsemältä ja ihan ensimmäiseksi rikoin pienen Aalto-maljakon. Mukava aloittaa arkiviikko hyväntuulisena, hmph... Aamuisin pelataan minuuttipeliä: suihkuun, aamupalalle, vaatteet, meikit, hiukset (omat ja lasten), laukut kuntoon ja menoksi. Kahdeksan jälkeen pitää olla jo liikkeella.


Aamulla satoi vettä ja varustauduimme sateenvarjoilla, minulla oli kumpparitkin ja sadetta ja tuulta pitävä takki. Kuitenkin kun pääsimme metrosta oli sade loppunut ja jäljellä vain märkä maa ja raikas ilma. Aika vähän oli väkeä kaduilla tähän aikaan aamusta.


Työpäivästä ei ole oikeastaan mitään sanomista, tein siis töitä. Kahvitauolla hain 8 litraa vettä lähikaupasta, hanavettä ei voi toimistolla oikein juoda ja minulla on oltava vesimuki koko ajan käden ulottuvilla. Töiden loputtua halusin vähän liikuntaa ja kävelin kotiin. Matkaan menee reipasta vauhtia marssien noin 40 minuuttia ja nyt tuli kuumakin, kun oli tosiaan sitä sadepäivän varustetta mukana ja aurinko paistoi.


Aivastelin ja niiskutin koko matkan, ilma oli täynnä siitepölyä. Tuo valkoinen höttö on siis jotain juttua puista ja se kutittaa nenää.


Kotona vaihdoin pikaisesti vaatteet ja lähdin sitten ruokaostoksille. Tällä satsilla pitäisi pärjätä ainakin lauantaihin, muina arkipäivinä en kauppaan ehtisikään. Tiistaisin on iskän vuoro hakea lapset koulusta.

Ruoaksi väsäsin lohta ja riisiä. Lohen ollessa uunissa katsoin Sairaan kaunis elämä -sarjaa Yle Teemalta. Jaksoakaan en jätä väliin, tykkään kovasti. Hassuteltiin Pikkusiskon kanssa iPadin Photo Boothilla ja syötiin mansikoita. Kunhan lapset menevät nukkumaan me aikuiset katsomme vielä eilen aloitetun Kaurismäen Le Havren loppuun. Jos siis jaksan, alan yleensä pilkkiä kymmenen maissa. Ai niin, saatiinhan me myös yksi villamatto pesulasta ja päätettiin millainen taittopyörä tilataan. Ihan mukavan täysi päivä!

Labels:

Monday, April 21, 2014

Minun arkeni 1/5, maanantai

Ooookei, minut on haastettu Facebookissa moneen kertaan kertomaan omasta arjestani. Koska en halua spämmäillä Facessa, spämmäilen täällä, hahaa. Vielä ollaan pääsiäislomalla, mutta aloitetaan tänään, kun on kuitenkin maanantai.

Vaikka täällä blogin puolella keskitynkin lähinnä tekemiimme reissuihin ja muihin juttuihin, jotka minusta ovat kivoja, niin kyllähän se elämä on suurimmalta osalta ihan arkipäiväistä tuherrusta. Pyykit on pestävä ja ruoat hankittava taloon. Tänään siis...


Aamulla nukuimme vähän pidempään kuin arkena, koska illalla katsoimme koko perhe Tähdet, tähdet TVkaistalta (meidän tyttöjen suosikki oli pylly-Herman). Pitkän viikonlopun jälkeen kaapit olivat tyhjillään, mutta saimme sentään jotain raavittua perheelle aamupalaksi. Tässä minun aamupalani, kuvasta puuttuu kahvi ja omena. Meillä kaikki syövät eri aamupalan, jollakin on Weetabixia, jollakin muroja, jollakin ihan mitä vaan millä maha täyttyy. Luvussa on Koivulan Suopunkimurha, eikä ruokapöydässä sovi olla ilman kirjaa (ihana olla aikuinen ja päättää omat sääntönsä!).


Tytsyt kävivät isänsä kanssa eilen katsomassa Lego-elokuvan ja niinpä meidän olohuoneemme on yllättäen kokenut lego-invaasion. Hyvä kun ne ovat taas leikeissä mukana, ehtivätkin jo jonkin aikaa pölyttyä nurkissa.


Aamupäivällä pesin kaikki keittiön laatikot ja Samppa leikki rööri-Roopea ja putsasi  lavuaarien viemärit. Haaveilimme tulevasta keittiöremontista, tämä alkuperäisessä kunnossa oleva keittiö alkaa olla räjäytyskunnossa. Mitenkäs niitä EuroLottoja järjestetään...


Koska ruokakaapit ammottivat tyhjyyttään kävimme mutkan kaupungilla. OpenCor oli näköjään vaihtanut nimensä ja on nykyään Supercor, jännä. Kävimme siellä ostamassa maitoa ja hedelmiä, leipäkaupasta leipää ja leivoksiä jälkkäriksi, ja kävimmepä Navarra-kukkakaupassakin pääsiäisen kunniaksi.


Kukkakaupasta lähti mukaan kimppu, joka haisee joululta ja näyttää morsiuskimpulta.


Katsoin Yle Teemalta, siis TVkaistan kautta, dokumentin Freddie Mercurystä. Mielenkiintoinen oli, vähän itkettikin se, kuinka niin lahjakas ihminen kuoli niin nuorena, tosin lipittelin samalla punaviiniä ja sillä on monesti vähän herkistävä vaikutus...


Muksut tekivät englannin lomaläksynsä loppuun. Vielä on editorille hommia ainakin 7-vuotiaan osalta...


Viikonloppuisin syömme yleensä vain yhden lämpimän ruoan. Tänään oli tarjolla confit de canardia ja papuja, muulla perheellä lautasella oli myös kuskusta.


Huomenna on paluu arkeen, joten tsekkasin tytsyjen koulu-univormut ja reput. Mitähän sitä itse pukisi huomenna, mulleioomitäänpäällepantavaa!! Käyn itse asiassa ensi viikolla vaateostoksilla, siivoilin nimittäin nyt lomalla talvivaatteet pois kaapeista eikä minulla todellakaan ole mitään päälle pantavaa. On näköjään taas suklaa maistunut, grhmmh...

Labels:

Sunday, April 20, 2014

Linnasta linnaan: Cardona


Ennen kuin siirryn arkihaasteen pariin, johon minut on Facebookissa useaan kertaan haastettu, tehdäänpä pieni kierros Cardonaan ja sen linnaan. Kävimme eilen ajelemassa raittiin ilman toivossa siellä. Cardonan linna on yksi tärkeimmistä keskiaikaisista linnoista Kataloniassa, sen perustukset on tehty jo vuonna 886 ja se oli merkittävässä osassa Espanjan perimyssodissa 1701-1714, ollen viimeinen linnoitus, joka antautui Kataloniassa. Sodassahan Katalonia menetti lopullisesti itsenäisyytensa, melko merkittävä juttu täkäläisille.






Pikkusisko toimi oppaanamme, tosin jouduimme hänelle maksamaan euron palkkioksi. Hän otti hommansa tosissaan ja luki opasvihkosen kannesta kanteen ääneen, ensin espanjaksi ja sen jälkeen käänsi sen suomeksi. Isosisko harjoitteli kameran käyttöä, osa näistäkin kuvista taitaa olla hänen ottamiaan.



Linna oli aika nopeasti nähty, varsinkaan kun emme ostaneet erillistä sisäänpääsylippua linnan sisällä olevaan kirkkoon, joka olisi varmaan ollut se päänähtävyys. Itse linnaan on ilmainen sisäänpääsy, opastetut kierrokset maksavat jonkin verran. Laskeuduimme alas Cardonan kylään. Kylässä/kaupungissa oli normaalia enemmän hulinaa, sillä siellä jonkin sortin pyöräkisat meneillään. Kiertelimme pikkukujia ja katselimme ympäröiviä maisemia.







Lähellä olisi ollut myös suolakaivos, johon olisi voinut käydä tutustumassa, mutta tytsyt menevät sinne joka tapauksessa koulun kanssa kesän alussa, joten se jäi nyt väliin. Ajelimme sitten kotiin, pysähtyen Decathlonissa ostamassa patikointikamppeita kesää varten, makuupusseja ja sen semmoista. Sulaisi jo lumet vuorilta ja pääsisimme vaeltelemaan!

Labels: ,