Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ansku BCN

Sunday, March 15, 2015

Se oikea Ranska

Olin tuossa muutama viikonloppu sitten tupaantuliaisissa, jossa lähes kaikki muut vieraat olivat ranskalaisia eri puolilta Ranskaa. Joku oli Pariisista, toinen Pohjois-Ranskasta, muutama Provencesta ja yksi Keski-Ranskasta. Kun tuli puhetta, että me olemme asuneet vuosia Ranskassa, alkoi keskustelu, jossa kädet heiluivat, punaviinilasit läikkyivät ja äänet kohosivat. 


Keskustelun aikana kävi selväksi, että emme ole asuneet "oikeassa" Ranskassa (itsekin allekirjoitamme tämän väitteen). Tosin samaan aikaan kävi myös ilmi, ettei etenkään Pariisi ole oikeaa Ranskaa, saati sitten Provence. Hieman epäselväksi jäi, että mitä nämä ranskalaiset oikealla Ranskalla tarkoittavat, mutta mitä siitä, keskustelu oli oikein viihdyttävä.



Loppupäätelmä taisi olla, että oikea Ranska löytyy Clermont-Ferrandista, Puy-de-Dômen pääkaupungista Keski-Ranskasta. Perusteilla ei taida olla väliä, pääasia oli, että kaikki porukassa olivat saaneet mukavan väittelyn aikaiseksi ja saivat kilistettyä tälle päätökselle.


Näppäsin nämä kuvat iltakävelyllä entisellä kotiseudullani. Jokseenkin ranskalaisen näköistä siellä edelleenkin on ainakin minun silmissäni!


Few photos from France!

Labels: ,

3 Comments:

At March 16, 2015 at 10:27 AM , Blogger Matkatar said...

Voi miten kauniita kuvia! Kyllä tuo ihan Ranskalta näyttää -mitä minullakin siitä mielikuvaa on muutamien automatkojen jäljiltä ;) Kiva lukea näitä "asuimme ennen Ranskassa" -juttuja. Saatan tehdä itse joskus samanlaisia kertomuksia omasta Saksassa asumisestani. Siitä on vaan jo sen verran aikaa että kuvat ovat dioja tai paperikuvia (ja siis Suomessa), eli niitä joutuu ensin digitalisoimaan.

 
At March 20, 2015 at 12:39 PM , Blogger Unknown said...

Se digitalisointi viekin sitten aikaa! Meillä se ruljanssi on onneksi takana, huh!

 
At March 25, 2015 at 8:06 PM , Anonymous Suvi O said...

Kuulostaa etäisesti tutulta keskustelulta. Taannoin muistan kuulleeni, että Mombasasta ostetut kangat eivät ole aitoja, ne toiset oli sentään valmistettu Eldoretissa. Minulla on molemmat tallessa, ja ihan yhtä Kenialaisilta tuntuvat :D
Tässähän meinaa alkaa itsekin miettimään, mikä on oikeaa Suomea...

 

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home